Ei taida maistua lapsille

Tämä on kommentti, jonka kuulen aivan liian usein, kun puhutaan terveellisestä ruokavaliosta. Sama kommentti näkyy myös Re.Set Menu -verkkovalmennuksen facebook-mainoksen kommentoinnissa. Ihan oikeasti, terveelliset ja monipuoliset ruoat eivät muka maistuisi lapsille? Olen eri mieltä!

Olen vahvasti sitä mieltä, että kun vanhemmat tekevät elämäntapamuutoksen ja suosivat terveellistä aitoa ruokaa, niin usein myös lapset seuraavat heidän esimerkkiään. Kun lapset saavat kokemuksen, ja ennen kaikkea hyvän makuelämyksen, terveellisestä ruuasta, niin he takuuvarmasti tykkäävät siitä. Ruuan pitää olla maukasta ja oikein maustettua. Aidot oikeat raaka-aineet, selkeästi esille laitettuna ja sopivasti maustettuna niin uskon, että ne maistuvat myös lapsille. 

Uskon siihen, että lapsille pitäisi tarjota ihan pienestä alkaen terveellistä sormiruokaa: tuoreita marjoja, hedelmiä, vihanneksia, juureksia, kasviksia  mahdollisimman monipuolisesti. Kaikkea, mitä on helppo syödä ja tutkia. On tärkeää puhua avoimesti terveellisestä ruoasta ja vastata lapsen kysymyksiin. Kerro lapselle, kuinka terveellinen ruoka auttaa häntä kasvamaan, antaa energiaa ja pitää terveenä. Kerro, että aitoa ruoka on informaatiota hänen soluilleen ja tekee hänestä vahvan sekä viisaan.

Meillä koko perhe, mukaan lukien lapsemme, syö aitoa, oikeaa, puhdasta ruokaa.Lapsemme ei tykkää epämääräisistä, värittömistä mössöistä. Hän haluaa selkeää, värikästä ja tuoretta ruokaa. Laitan päivittäin tarjolle eri kulhoihin hedelmiä, vihanneksia ja marjoja, toisinaan myös pähkinöitä, ja ne katoavat parempiin suihin alta aika yksikön. 

Vanhempien kohtaamat haasteet

Lapset kasvavat ympäröivän maailman nopean tahdin keskellä ja tämä heijastuu myös heidän ruokailutottumuksiin. Nykyaikana vanhempien kohtaamat haasteet lasten ruokailutottumuksissa ovat valitettavan yleisiä ja monimutkaisia. Vaikka vanhemmat haluaisivat tarjota lapsilleen terveellistä ja ravitsevaa ruokaa, he kohtaavat usein monia esteitä, jotka tekevät tästä tavoitteesta vaikean toteuttaa.

Yksi suurimmista haasteista on kiireinen elämäntyyli, joka monilla perheillä on. Työpäivät ovat pitkiä ja vanhemmat saattavat olla uupuneita päivän päätteeksi, jolloin ruoanlaitto tuntuu rasittavalta ja aikaa vievältä tehtävältä. Valmisruoat ja pikaruoka tarjoavat houkuttelevan vaihtoehdon, nopeudessaan ja helppoudessaan. Tämä saattaa olla erityisen houkuttelevaa perheille, joiden arki on täynnä tiukkoja aikatauluja.

Toinen ongelma on lasten mieltymykset. Lapset luonnostaan rakastavat makeaa – monesti myös suolaista. Lisäksi mieltymyksiin vaikuttaa merkittävästi myös se, mitä lapset syövät päivittäin päiväkodeissa ja kouluissa. Moniin kouluihin ja päiväkoteihin ruoka tulee valmiina keskuskeittiöstä. Isoissa laitoksissa budjetti on kuitenkin tiukka, joten tämä voi johtaa einesten ja esikäsiteltyjen ruokien runsaaseen tarjontaan. On hyvä myös muistaa, että elintarviketeollisuuden tavoite on luoda makuja, jotka koukuttavat ja saavat haluamaan lisää. Vanhempien on usein vaikea kilpailla tällaisten teollisten “herkkujen” kanssa ja he saattavat tuntea olevansa voimattomia lapsen mieltymyksiä vastaan.

Ratkaisuja voi olla useita

Ratkaisuja tähän ongelmaan voi olla useita. Vanhemmilla on valtava mahdollisuus muuttaa lasten ruokatottumuksia sekä mieltymyksiä. Lapset oppivat paljon vanhemmiltaan – myös ruokatottumukset. Voit perustella lapsille terveellisen ruoan tärkeyttä ja kannustaa heitä syömään seuraavilla tavoilla:

1. Esimerkin näyttäminen: omat ruokatottumuksesi ovat ensiarvoisen tärkeitä. Syö itse terveellisiä ruokia ja näytä innostusta niitä kohtaan. Lapset ovat taipuvaisia matkimaan vanhempiensa käyttäytymistä, tapoja ja tottumuksia.

2. Puhu terveellisen ruoan eduista: kerro lapsille, kuinka terveellinen ruoka tekee heistä vahvempia, auttaa heitä kasvamaan, antaa energiaa ja pitää heidät terveinä.

3. Ota lapset mukaan ruoan valmistukseen: ota lapsesi mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan aterioita. Kysy lapsen mielipidettä, kutsu lapsi mukaan ruokaostoksille sekä keittiöön. Anna lapsille mahdollisuus osallistua ruoanlaittoon. Kun he ovat mukana valmistusprosessissa, he todennäköisemmin haluavat myös syödä ruokaa, mikä on yhdessä tehty ja mihin he ovat päässeet itse vaikuttamaan.

4. Tarjoa vaihtoehtoja: tarjoa terveellisiä vaihtoehtoja ja anna mahdollisuus valita itse terveellisiä ruokia. Kokeile erilaisia kasviksia, vihanneksia, hedelmiä ja laadukkaita proteiininlähteitä. Anna heille mahdollisuus maistaa ilman, että heidän tarvitsee syödä koko annosta. Lapset kyllä oppivat pitämään terveellisestä ruoasta, kun heille annetaan mahdollisuus maistella ja tutkia erilaisia makuja ja ruokia. 

5. Keskustelu terveellisestä ruoasta: puhu avoimesti terveellisestä ruoasta ja vastaa lapsesi kysymyksiin. Keskustelu auttaa heitä ymmärtämään, miksi terveellinen ruoka on tärkeää.

6. Älä pakota: älä pakota lasta syömään, sillä se voi herättää vastustusta. Sen sijaan kannusta ja motivoi heitä valitsemaan terveellisiä vaihtoehtoja.

Muista myös esitellä uusia ruokia asteittain, jotta lapset eivät koe liian suurta painetta. Jos lapsesi vastustavat uusia ruokia, tarjoa niitä pieninä annoksina aluksi.

7. Yhteiset ateriat: pyri syömään yhdessä perheen kanssa niin usein kuin mahdollista. Yhteiset ateriat ovat arvokasta aikaa ja tarjoavat mahdollisuuden mallintaa terveellisiä ruokailutottumuksia. 

8. Positiivinen palaute: kiitä ja kannusta lasta, kun hän valitsee terveellisiä vaihtoehtoja. Positiivinen palaute voi kannustaa toistamaan tällaisia valintoja.

9. Terveelliset herkut: tarjoa perinteisten herkkujen sijaan värikkäitä hedelmä- ja dippilautasia, smoothiejäätelöitä ja -kulhoja jne. Lapset näkevät terveellisen ruoan myös herkullisena vaihtoehtona. 

10. Ole kärsivällinen: lapset voivat olla nirsoja, mutta ole kärsivällinen ja jatka terveellisten vaihtoehtojen tarjoamista. He saattavat ajan myötä tottua niihin ja hyväksyä ne osaksi ruokavaliotaan.

Terveellisten ruokailutottumusten opettaminen lapsille voi vaatia aikaa ja johdonmukaisuutta, mutta se vaikuttaa positiivisesti heidän terveyteensä ja hyvinvointiinsa pitkällä aikavälillä.

Vinkkejä terveellisimpiin vaihtoehtoihiin:

  • Jos kaurapuuro ei oikein ole lapsesi ykkössuosikki, niin kokeile tehdä puurosta vaikka rieskoja. Rieskat taipuvat moneksi – eväsleiviksi tai mini-pizzoiksi.
  • Lehtivihreät on helppoa “piilottaa” pirtelöön – banaani, pakastemansikat ja hunaja ovat täydellinen pohja pirtelölle. Niiden sekaan voi laittaa mitä vain – kaurahiutaleita, pinaattia, salaattia, avokadoa, mitä tahansa marjoja ym. 
  • Pakaste marjoista ja -hedelmistä saa pienellä vaivalla smoothiejäätelöä tai mehujäitä.
  • Kalapuikkojen tai kananugettien sijan käytä oikeaa kalaa tai kanaa. 
  • Ranskalaisia voi valmistaa itse esimerkiksi bataatista, mikä kypsyy todella nopeasti. Myös porkkana, palsternakka, punajuuri ja juuriselleri taipuvat ranskalaisiksi. 
  • Valmistaa itse aamupalaksi granolaa, tee kerralla isompi satsi, niin riittää pitkäksi aikaa. 
  • Sosekeitot ovat hyvä ja edullinen tapa saada lapsi maistamaan erilaisia kasviksia, varsinkin jos erilaiset tekstuurit ruoassa eivät miellytä lastasi.
  • Itse tehdyt terveelliset tortillat ja wrapit ovat nopea ja helppo ruoka, mihin saa upotettu runsaasti vitamiineja sekä kaikkea tuoretta. 
  • Dippilautanen on täydellinen vaihtoehto sipsikulholle! Laita esille erilaisia kasviksia ja juureksia, kaveriksi hummus tai kermaviilidippi ja nauttikaa yhdessä koko perheen leffaillasta. 

Terveellisen ja monipuolisen ruoan tarjoaminen lapsille ei välttämättä ole helppoa, mutta se on ehdottomasti mahdollista ja palkitsevaa. Kaikki perustuu valintoihin. 

Kärsivällisyydellä voimme auttaa lapsiamme omaksumaan terveelliset ruokatottumukset, jotka hyödyttävät heitä pitkällä aikavälillä. Tärkeintä on antaa lapsille tilaa kokeilla uusia makuja ja kannustaa heitä tekemään terveellisiä valintoja. Terveellinen elämäntapa ei siis välttämättä vaadi suuria taloudellisia panostuksia, vaan enemmän päättäväisyyttä ja halua itse tehdä parempia valintoja.

Herkullisia reseptejä löydät Re.Set Menusta


Jenni Sofia